Toiminta

Toimimme projektimenetelmän mukaisesti. Käsittelemme teeman sisällä aiheita, jotka ovat lapsen näkökulmasta läheisiä hänen ympäristössään. Vuosittaisen projektiteeman jaamme kuukausiaiheisiin. Aiheisiin tutustumme kädentaitojen avulla, loruttelemalla ja laulamalla sekä leikkien kautta.

 

MENETELMÄT

Päiväkodissa toimitaan aikuisen johdolla koko ryhmänä ja pienryhmissä sekä myös lapsen oman toiminnan kautta pienryhmissä, esimerkiksi leikeissä. Toimimme lapsen kanssa myös jokapäiväisissä päiväkotitilanteissa, joissa aikuisella on mahdollisuus kohdata lapsi yksilönä. Retkiä ja vierailuja tehdään pääasiassa 2-5-vuotiaiden kanssa.

 

 

 

Taide- ja Musiikkikasvatus 

Taide- ja musiikkikasvatus on tärkeä osa päiväkodin arkea ja se näkyy toiminnassa lähes jokaisena päivänä; me maalaamme, piirrämme, muovailemme ja musisoimme kokonaisena ryhmänä sekä pienryhmissä.

 

 

Kuvataideopetus 

Kuvataiteessa lapset pääsevät tutustumaan erilaisiin taidemateriaaleihin ja tekniikoihin sekä harjoittelemaan kädentaitoja monipuolisesti. Periaatteenamme on, että kaikki taidemateriaalimme ovat hyvälaatuisia ja soveltuvat hyvin lasten työskentelyyn. Tarkoitus on saavuttaa onnistumisen elämyksiä ja välineet taiteesta iloitsemiseen. Aikuisen tehtävä on auttaa lasta löytämään taiteen tekemisessä polkuja ja etsiä uusia haastavia ja jännittäviä asioita. Kuvallista ilmaisua lapset pääsevät toteuttamaan myös omaehtoisesti halutessaan. Lapset askartelevat, maalaavat, muovaavat ja tekevät monenlaisia käsitöitä.

Taide-nurkassa on mahdollisuus piirtää, maalata ja muovailla muulloinkin kuin ohjatussa kuvataidetuokiossa.

 

Tanssi 

Lapsi liikkuu luonnostaan, mutta myös ohjattua liikuntaa, jumppaa, satutanssia ja pallopelejä tarvitaan.  Tanssituokioissa lapset pääsevät ilmaisemaan itseään kehollaan, liikkeiden ja musiikin mukaan.

Meillä ohjattu liikunta painottuu luovaan tanssi-ilmaisuun.

 

 Sadut ja draama 

Sadut ovat luovuuden lähde vailla vertaa, siksi me luemme lapsille paljon satuja. Sadut kasvattavat, viihdyttävät, opettavat, tarjoavat taide-elämyksiä, kehittävät mielikuvitusta ja kieltä. Sadutus antaa meille mahdollisuuden päästä lapsen maailmaan ja mielikuvitukseen.

Satuja esitetään nukketeatterina ja niitä leikitään lasten kanssa. Teatterileikeissä eläydytään erilaisiin rooleihin ja luodaan uusia mielikuvitusmaailmoja.

  

LIIKUNTA 

Myös liikunta on osa ryhmämme toimintaa. Leikimme vesileikkejä päiväkodin kahluualtaassa viikoittain. 

 

KIELIKERHOT 

Kielellisen kehityksen vahvistaminen on tärkeä osa päiväkotimme toimintaa. Loruttelemme, laulamme ja luemme päivittäin sekä suomeksi että venäjäksi muun toiminnan ohella. Lisäksi pidämme viikoittain molemmilla kielillä lorutuokiot, joissa keskitytään kuulemaan ja opettelemaan yhdessä joko suomen tai venäjän kieltä lorujen ja laululeikkien kautta. 

Tänä toimintavuonna alkaa ”Kettu-kerho” / S2-kerho, jossa pienissä ryhmissä tutustumme suomen kieleen erilaisten leikkien, laulujen, lorujen ja kädentaitojen kautta. Kerhon aihepiirit vaihtelevat kuukausittain käsitellen kodin ja päiväkodin arjen tilanteita ja asioita, kuten ruokailua, vaatetusta, kehonosia jne. Kerhon kuukausiaiheet seuraavat mahdollisuuksien mukaan päiväkodin kuukausiaiheita.